

















Olipa kyse maailman parhaista pyöräilijöistä tai ensi polkaisujaan pyöräilyn maailmassa ottavista pienistä lapsista, kaikki ovat todennäköisesti päässeet kokemaan pyöräilyn tarjoamia suuria ilontunteita. Yksi pyöräilyn erityispiirteistä on suora, välitön kontakti ympäröivän maailman ja sen elementtien kanssa ilman välissä olevaa, ulossulkevaa ”kuorta". Tämä ulkoisen suojan puute tekee pyöräilijöistä kuitenkin eräällä tavoin haavoittuvia.
Kukaan ei pyöräilemään lähtiessään ehdoin tahdoin halua joutua onnettomuuteen eikä pidä tällaista tilannetta todennäköisenä. Silti onnettomuuksia voi tapahtua. Tästä syystä kypärän merkitystä pyöräilijän turvallisuudelle tuskin voi liioitella. Kypärän suojaava vaikutus on kiistaton, mutta monet kuitenkin pyöräilevät syystä tai toisesta ilman kypärää.
Lazer yhdessä kumppaninsa Team Jumbo-Visman kanssa haluaa, että ihmiset kiinnittäisivät huomiota tähän ongelmaan ja käyttäisivät aina pyöräillessään kypärää. Mikä olisikaan parempi tapa vangita suuren yleisön huomio kuin pitää asia monipuolisella tavalla näkyvästi esillä yhdessä maailman suurimmista pyöräilykilpailuista Pariisi–Roubaix’ssa – ja tämä on vasta alkua! Katso, miksi kypärän käytöllä on niin suuri merkitys:
Use Your Head
Lääketieteen asiantuntijoilla on sanansa sanottavana
Tohtori M.J.H. Ariës on toiminut useita vuosia neurologian/neurotraumatologian asiantuntijana Maastrichtin yliopistollisessa sairaalassa. Työssään hän on usein tekemisissä pyöräilyonnettomuuksien seurauksena (vakavista) aivovammoista kärsivien potilaiden kanssa. Hänellä on paljon kerrottavaa kokemuksistaan ja kypärän käytön tärkeydestä. Ariës haluaa ”Hersenstrijd”-aloitteellaan saada ihmiset kiinnittämään enemmän huomiota myös pyöräilyonnettomuuksissa syntyneisiin aivovammoihin ja jakaa niistä kärsivien ihmisten tarinoita.
"Use your head,
use a helmet"
Neurokirurgian asiantuntija tohtori R. Haeren kertoo työssään Maastrichtin yliopistollisessa sairaalassa kohtaamistaan eri tyyppisistä aivovammoista ja niistä kärsivistä potilaista. Haerenin mukaan kypärän käytön tärkeyttä ei voi tarpeeksi korostaa, varsinkin kun pyöräilyonnettomuuksiin liittyvien (vakavien) aivovammojen määrä on kasvussa.
"Protect your brain,
wear a helmet"
Numerot puhukoot puolestaan
Sources: World Health Organisation, Centraal Bureau voor statistiek Cijfers 2021, VeiligheidNL cijfers 2021, Stichting Wetenschappelijk Onderzoek Verkeersveiligheid Cijfers 2020-2022
Jaa tarinasi
Katso hashtag #useyourhead.